Procountor

procountor

Kirjoittanut Patrick Partti

Julkaistu 19.7.2019

Finago Procountor on Suomen suosituin taloushallinnon järjestelmä, jota käyttävät niin tilitoimistot kuin loppuasiakasyrittäjätkin. Procountor on alun perin Suomessa kehitetty sähköisen taloushallinnon järjestelmä, jonka kehityksestä vastaa Accountor Finago, joka kuuluu Accountor Groupiin. Accountor tarjoaa myös itse taloushallinnon palveluita kaiken kokoisille yrityksille ja on yksi Suomen pisimpään toimineita tilitoimistoja. Konsernilla on yli 2000 työntekijää ja 30 000 asiakasta kaikkiaan seitsemässä maassa.

Procountorin etusivu antaa tärkeimmät tiedot helposti saataville

Procountor kokemuksia

Procountorin käyttöliittymä uudistui isosti keväällä 2019. Ennen uudistusta käyttöliittymä oli perinteisen näköinen harmaan pohjavärin ansiosta. Procountor on aiemmin ollut varsin numeropainotteinen, joskin uusien ominaisuuksien myötä mukaan on tuotu myös paljon graafisia ominaisuuksia.

Uuden ulkoasun myötä Procountor on ottanut useita askeleita eteenpäin, sillä loppuasiakkaan käytön helppous nousi reiluin harppauksin entistä paremmalle tasolle ja on nykyisin jälleen markkinoiden kärkipäässä tällä saralla. Ohjelmiston logiikka on yksinkertainen ja ohjelmistoa oppii käyttämään nopeasti. Tärkeimmät perustoiminnot kuten myyntilaskun teko, ostojen maksatus ja muut päivittäiset toimenpiteet ovat suoraviivaisia ja kokonaisuutena ohjelmiston käyttökokemus on hyvä.

Kirjanpitäjän kannalta Procountor tarjoaa verrattain hyvin vapautta esimerkiksi kirjanpidon rutiinien järjestelyssä, sillä ohjelmisto ei pakota tekemään asioita varsinaisesti tietyssä järjestyksessä ja automaatiota on mahdollista rakentaa varsin yksinkertaisesti. Toisaalta, ohjelmisto vaatii tästä johtuen hiukan enemmän asiantuntemusta mm. kirjanpidon kuukausittaisista työtehtävistä sekä täsmäytykseen käytettävistä työkaluista. Osaavalle ammattilaiselle Procountor on ehdottomasti markkinoiden tehokkaimpia ratkaisuja.

Procountorissa onnistuu varsin hyvin esimerkiksi tehdä projektien seurantaa kustannuspaikkojen (Procountorissa “dimensiot”) ansiosta. Suurena plussana: Millekkään projektille kohdistamattomien vientien haku on tehty varsin helpoksi ja niiden korjaaminen hoituu käden käänteessä. Tämän ominaisuuden hyödyntäminen on iso etu, jos yrityksellä on useita seurantakohteita käytössä, kuten vaikkapa rakennusalan yrityksellä.

Procountor kirjautuminen

Kirjautuminen Procountoriin tapahtuu verkon kautta. Kirjautuminen tapahtuu kaksivaiheisesti: Ensin syötetään käyttäjätunnus ja salasana ja sen jälkeen kirjautumisen vahventamiseen käyttäjällä on kaksi vaihtoehtoa: Käyttää Avain -sovellusta tai kertakäyttösalasanalistaa. Kirjautuminen on osoittautunut luotettavaksi ja nopeaksi, joten tästä pisteet Procountorille.

Procountor Avain 

Sovellus löytyy sekä Android ja iOS -mobiililaitteille. Procountor -avain sovellus on veloitukseton. Käytännössä sovellus toimii niin, että käyttäjä vahvistaa kirjautumisen Procountoriin sovelluksen kautta. Sovellus antaa push-ilmoituksen kirjautumisyrityksestä, mikä lisää tietoturvaa merkittävästi. Kokemustemme mukaan Procountor Avain toimii luotettavasti myös heikommalla nettiyhteydellä, joten sen käyttöä voi suositella varauksetta.

Procountor mini

Procountor tarjoaa mobiilikäyttöön Procountor Mini -sovellusta, joka on veloituksetta ladattavissa Google Playstä ja Applen App Storesta. Sovelluksen toimintoja ovat kulu- ja matkalaskut sekä ostolaskujen hyväksyntä.

Uutuutena Procountor Minissä voidaan nyt myös lähettää kuitit suoraan Procountoriin. Ominaisuus korvasi aiemmin käytössä olleen Procountor Kuitit -apin.

Mobiiliominaisuudet eivät ole vielä kuitenkaan Procountorin vahvin osa-alue, mutta tällä saralla uskomme, että lähitulevaisuudessa saatetaan nähdä isoja kehitysaskeleita.

Procountor Mini tarjoaa ratkaisun kuittien lähettämiseen Procountoriin

Matkalaskujen tekoon Procountoriin löytyy valmiita integraatiota mm. eTaskulla ja Acubizilla, joiden mobiiliappien käyttö on myös sujuvaa ja tiedosiirto onnistuu tehokkaasti Procountoriin. Procountorin oma matkalaskujen teko selainversiossa on onneksi myös tehty helpoksi.

Procountor matkalaskut

Matkalaskujen teko on monessa yrityksessä hiukan pakkopullaa, mikä olisi hyvä saada mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi. Procountorissa matkalaskujen teko onnistuukin parhaiten selainversion kautta. Matkalaskun teko Procountorissa alkaa niin, että valitaan henkilö, jolle matkalasku muodostetaan. Tämän jälkeen voidaan syöttää rajaton määrä matkarivejä sekä erilaisia kustannuksia ja kommentteja sekä liitteitä rivikohtaisesti. Matkalaskujen hyväksyntä ja maksu hoituu Procountorissa kätevästi, sillä matkalasku voidaan määrittää tietylle tarkastajalle, joka hyväksyy matkalaskun ja voi myös laittaa sen maksuun suoraan työntekijän tilille. Laskulle voidaan myös määrittää useampi tarkastaja.

Procountor asiakaspalvelu 

Finagon asiakaspalvelu on todettu erittäin toimivaksi ja jopa proaktiiviseksi tietyissä asioissa ja tästä täytyy antaa ehdottomasti pisteet Procountorin asiakaspalvelulle. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa myyntilaskut, joissa on väärä verkkolaskuosoite: Yrittäjä saa tällaisessa tapauksessa viestin Procountorin asiakaspalvelusta, jossa kerrotaan ongelman syy ja mitä toimenpiteitä he ovat tehneet ja mitä sinun täytyy vielä tehdä mahdollisesti ongelman korjaamiseksi. Procountor tarjoaa myös veloituksetonta käyttötukea puhelimitse numerossa 020 7879 840 ja sähköpostitse asiakaspalvelu@procountor.com Järjestelmään tulevista uusista ominaisuuksista kerrotaan myös aktiivisesti uutiskirjeiden ja ohjelmiston sisällä olevan widgetin kautta. Hyvää työtä Finago!

Procountor ohjekirja 

Edistyneemilläkin Procountor -käyttäjillä tulee silloin tällöin tilanteita, joissa Procountorin  maksuton ohjekirja on avuksi. Finago ylläpitää varsin kattavaa portaalia, josta löytyy ohjeita tekstinä ja videona Procountorin käytännössä kaikista ominaisuuksista.

Procountor API

Procountor API mahdollistaa aitojen integraatioiden luomisen Procountoriin mikä tarkoitaa käytännössä parhaimmillaan erittäin massiivisia säästöjä työajassa. Esimerkkinä integraatiosta voi olla vaikkapa yrityksen toiminnanohjauksen tai verkkokaupan myyntitiedon automaattinen tuonti Prcountoriin niin, että laskut muodostuvat automaattisesti. 

Procountorin avoin rajapinta mahdollistaa myös erilaisten plug-in ratkaisuiden teon mikä avaa myös omat ovensa. Procountorissa ei kuitenkaan ole pelkästään avoin rajapinta koodattaville ratkaisuille vaan myös mahdollista tuoda tietoa CSV:n muodossa mm. kirjanpitoaineistoa, tuotenimikkeitä, asiakasrekisteriä, budjettia, lähetettäviä myyntilaskuja ja palkka-aineistoa. CSV-tuonnin käyttö on veloituksetonta.

Kaiken kaikkiaan Procountorin rajapinta on kokonaisuutena oikein toimiva sekä kattava. Rajapinnan kuukausimaksu on 9,95€ + 1,95€ per integroitava ohjelmisto.

Procountor hinnoittelu

Procountorin hinta muodostuu perusmaksusta (sisältäen tietyn tositemäärän) sekä tositekohtaisesta maksusta ylimenevältä osalta. Procountorissa veloitetaan lisäksi transaktiomaksut, kuten muissakin kilpailijoissa, joita ovat esimerkiksi verkkolaskun lähettämisestä ja -vastaanotosta syntyvät pienet veloitukset. Procountorin verkkolaskuoperaattorina toimii APIX (vuodesta 2022 alkaen). 

Procountorin hinnasto on selkeä ja hinnaltaan ohjelmisto on keskihintainen

Halvimmillaan palvelun avauksen saa hintaan 95€, mutta käytännössä verkkolaskujen vastaanotto ja -lähetys kannattaa ottaa aina aktivoida käyttöön, mikä nostaa avausmaksun hintaan 295€. Lisäksi käyttöönottokoulutus voi tuoda omat kustannuksensa avaukseen. Toisaalta, raskaammissa ratkaisuissa kuten Netsuite tai Microsoft Dynamics käyttöönoton kulut ovat aivan toista luokkaa (helposti vähintään 10.000 EUR).

Procountorin kilpailijat

Visma Netvisor

Visma Netvisor on norjaisen Visman omistama erittäin kattava taloushallinnon järjestelmä. Tutustu Netvisoriin tästä

Fennoa

Fennoa on nopeasti pinnalle noussut kotimainen taloushallinnon ratkaisu, joka on käytön helppoudellaan noussut monen yrittäjän suosikiksi. Tutustu Fennoaan tästä.

Heeros

Heeros on moduulipohjainen Heeros Oyj:n kehittämä taloushallinnon järjestelmä, joka on erittäin suosittu erityisesti Länsi-Suomessa.

Procountor -tilitoimistot

Juuri yhtiöllesi parhaan Procountor -tilitoimiston löydät helpoiten Talouskuution tilitoimistohausta: https://www.talouskuutio.fi/

Tutustu muihin taloushallinnon ohjelmistoihin: https://www.talouskuutio.fi/taloushallinnon-ohjelmistot-vertailussa/ 

Suomen suurin tilitoimistohaku uudistui!

 

Katso sopivin tilitoimistolistaus yrityksellesi – se vie vain 12 sekuntia!

 

Saattaisit pitää myös näistä…

Tilaa sisältöjämme

0 Comments